Ajankohtaista kansainvälisyydessä

10.7.2015

Uusia hankkeita

Kevään 2015 hakukierrokset tuotti tulosta Sedun kansainvälisyydelle.

Erasmus+ ohjelman kautta saamme rahoituksen ainakin seuraaville hankkeille:

South Ostrobothnia Works (SOWorks). Ulkomaanjaksoja sekä Sedun että viiden muun eteläpohjalaisen oppilaitoksen opiskelijoille ja henkilökunnalle

FRESH. Liikkuvuusjaksoja Sedun sekä kuuden muun sosiaali- ja terveysalan koulutusta tarjoavan oppilaitoksen opiskelijoille ja henkilökunnalle.

International Forestry. Hankkeessa tuotetaan yhteinen kansainvälinen tutkinnon osa metsäalan tutkintoihin Suomeen, Viroon, Unkariin, Ruotsiin ja Itävaltaan.

Blende. Hankkeessa testataan ns. blended learning -oppimismenetelmän käyttöä sekä kehitetään oman osaamisen tuotteistamiseen liittyvää osaamista mm. LinkedIn -palvelussa.

Opetushallituksen rahoituksella käynnistyy Be prepared -hanke, joka tähtää mm. ulkomaajaksojen kulttuurivalmennuksen sekä opiskelijoiden ulkomaajaksojen aikaisten haasteellisten tilanteiden hallinnan kehittämiseen.

 

25.2.2015

Hankehaut kiireisimmillään

Tammi-maaliskuu on paitsi kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden myös hankehakemusten vuoksi työn täyteistä aikaa. Tämä hiihtolomaviikko on hankkeiden valmistelun osalta vuoden huippusesonki. Tekeillä on mm. Erasmus+ ohjelmaan hanke opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuudesta. Tällä kertaa emme hae "vain" Sedulle vaan kaikille muillekin eteläläpohjalaisille ammatillista koulutusta tarjoaville oppilaitoksille. Hanke kulkee nimellä South Ostrobothnia Works (SOWorks).

Tämän jälkeen siirrymme kehittämishankkeiden pariin. Metsästä metalliin ja CLIListä yrittäjyyden kautta "kriisien"hallintaan - tällä kavalkaadilla jatkamme maaliskuun loppuun.

Mielenkiintoista on huomata, että kansainvälisten toimijoiden verkosto eri puolilla Eurooppaa elää parhaillaan yhteistä todellisuutta. Pyhä ja arki sekoittuvat ja työtunteja ei kukaan laske. Mutta ehkä kaikki saavat voimia siitä, että tulee se lepokin vielä joskus - sillä ilman pyhää on vain arkea :)

2.1.2015

Kansainvälisyys yksi kehityskeskusteluissa eniten esiin nousseista kouluttautumistarpeista

Kansainvälisyys on yksi kehityskeskusteluissa eniten esiin nousseista koulututtautumistarpeista. Esitetyt toiveet ovat hyvin yksilöllisiä ja Sedun kansainväliset palvelut tarjoavat sinulle apuaan eri vaihtoehtojen kartoittamisessa. Mahdollisuuksia on monia: mm. oman alan kansainvälisiin hankkeisiin osallistuminen, kansainväliset työelämäjaksot tai kielikoulutus. Otathan yhteyttä oman yksikkösi kansainvälisyysvastaavan ja kysyt lisää.

2.1.2015

Kansainvälisten opiskelijoiden aikaa

Vuosi 2015 alkaa vaihto-opiskelijoiden merkeissä. Loppiaisena saapuu Saksan Nienburgista hallintosihteeriopiskelija, jolle työssäoppimispaikka järjestyi uunituoreesta organisaatiosta: Into Seinäjoki Oy:stä. Pian hänen jälkeensä matkaavat Lapualle Slovenian Nova Gorican sähköalan opiskelijat. Alkuvuosi tulee muutenkin olemaan aktiivista kotikansainvälistymisen aikaa, sillä mm. Kirkkokatu ja Törnväntie isännöivät kahta pariisilaisen sähkö- ja metallialan opiskelijoiden ja opettajien delegaatiota ja Ähtärin Tuomarniemelle saapuvien vaihtareiden virta sen kun jatkuu.

19.12.2014

Etelä-Pohjanmaa sijoittuu hyvin kansainvälisten jaksojen määrän kansallisessa vertailussa

CIMO tilastoi ammatillisten oppilaitosten ja henkilökunnan kansainvälisiä jaksoja. Näissä tilastoissa tehdään myös maakuntien välistä vertailua liikkuvuusaktiivisuudessa opiskelijoiden osalta. Etelä-Pohjanmaa on Suomen maakunnista lähtevien opiskelijoiden osalta sijalla kuusi ja saapuvien opiskeljioiden osalta sijalla kolme. Saamme olla lukuihin erittäin tyytyväisiä, sillä vaikka maakunnassa on useita ammatillisen koulutuksen järjestäjiä, vastaa Sedu käytännössä yksin maakunnan ammatilisen koulutuksen kansainvälisestä liikkuvuudesta.

Lue lisää: CIMOn liikkuvuustilastot.pptx

30.8.2014

MAKE IT COUNT! -opas ECVET:n hyödyntämisestä opiskelijoiden kv-jaksoilla

MAKE IT COUNT! How to organiset European Moblity using European Credit system for Vocational Education and Training (ECVET) -opas on ilmestynyt.

Sedu on ollut partnerina Englannin NARIC:in koordinoimassa hankkkeessa vuosina 2012-2014. Hankkeen lopputuote MAKE IT COUNT! on käytännönläheinen opas ECVET:n hyödyntämisestä opiskelijoiden kansainvälisillä jaksoilla. Muut hankkeen partnerit ovat olleet englantilainen VTCT (Vocational Training Charitable Trust) ja itävaltalainen 3s (consulting firm, publishing house, agency and provider).

 Make It Count DECViP guide on ECVET.pdf
 

 

22.8.2014 

Saapuvat vaihto-opiskelijat  syyskuussa 2014

Syyskuun alussa saapuu Sedu Koulukadun isännöitäväksi 10 latvialaista nuorta. He viettävät alkupäiviä Koulukadulla, mutta siirtyvät loppukuuksi S-ryhmän kauppohin ympäri Seinäjokea.

Viikolla 38 saapuu 2 espanjalaista ja yksi saksalainen opiskelija, jotka majoittuvat Sedu Kirkkokadun asuntolassa. Espanjalaiset lähihoitajaopiskelijat suorittavat 11 viikon työssäoppimisjaksonsa Keskussairaalalla.

 

31.7.2014

Seduworks

Kesän aikana saimme hyviä uutisia CIMOsta. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Erasmus+ rahoitusohjelmasta hakema Seduworks -hanke hyväksyttiin ja saimme rahoituksen yhteensä 122 ulkomaanjaksoon. Rahoituksen suuruus on 188 718 euroa ja sillä voivat vaihtoon hakeutua seuraavan kahden vuoden aikana sekä opiskelijat että henkilökunnan edustajat. Ulkomaan jaksojen kestoista ja kohdemaista saa lisätietoja Sedun kv-toimistolta sekä yksikköjen kv-vastaavilta.

Muutoksena aiemman rahoitusohjelman hankkeisiin on, että myös vastavalmistuneet voivat osallistua jaksoille. Ulkomaan jakson on käynnistyttävä ennen kuin valmistumisesta on kulunut vuosi.

 

26.5.2014

Kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 2013-2014

Lukuvuosi 2013-2014 on ollut kansainvälisessä toiminnassa monipuolinen. Opiskelijoita on lähtenyt vaihtoon kaikista yksiköistä ja erilaisia kansainvälisiä hankkeita on ollut käynnissä 21.

Kevään/kesän aikana päättyvät mm. opiskelijaliikkuvuushanke Sedutop II, hotelli-, ravintola- ja catering -alan  koulutuksen kehittämiseen tähdännyt Passion for Enterprise, turvallisuusalan henkilökunnan liikkuvuushanke L4S sekä Yummy, jossa nuoret tekivät elokuvia nuorille.

Passion for Enterprise -hankkeessa opimme paitsi tapahtumapohjaisesta oppimisesta ja sen arvioinnista, myös mm. hienon kiteytyksen: Making Learning Visible. Miten tehdä oppiminen ja toisaalta osaaminen näkyväksi? Esimerkkinä voisivat olla mm. Sussex Downs Collegessa Englannissa käytössä olevat luokkahuoneen taulut, johon on kiteytetty oppitunnin/tutkinnon osan oppimistavoitteet sanallisesti ja osin myös kuvallisesti. Näin opiskelijan on helpompi keskittyä tekemisessään oleelliseen ja kantaa vastuuta tavoitteiden saavuttamisesta.

Turvallisuusalan henkilökunnan liikkuvuushanke teki uraa uurtavaa työtä alallaan Suomessa. Hieno pohja on luotu alan kansainväliselle yhteistyölle Euroopassa.

Yummy-hankkeessa Sedu Lapuan opiskelijat ja opettajat kokivat ikimuistettavia hetkiä eri Euroopan maissa. Onneksi näitä hetkiä ikuistetiin myös elokuvan muodossa. Linkit hienoihin otoksiin löydät International Sedu -facebookista.

Osallistuimme kevään aikana Erasmus + ohjelman ensimmäiseen rahoitushakuun. Liikkuvuushankkeen (Seduworks) osalta tuloksia odottelemme kesäkuussa ja kehittämishankkeiden osalta loppukesästä/alkusyksystä.

Saapuvia vaihto-opiskelijoita oli myös useimmissa yksiköissä. Kansainvälisyystutor-opintojen myötä saimme 25 innokasta kv-tuotoria kuuteen eri yksikköön. He ovat paitsi hankkineet kansainvälisyysosaamista, myös olleet korvaamaton apu yksikköjen kansainvälisyysvastaaville.

Moni kv-tutor ja vaihdossa ollut opiskelija on kerryttänyt Kansainvälisyyden Oma polku -opintoja kevään ainana. Ensimmäiset merkinnät Kansainvälisyyden Omista poluista tulee opiskelijoiden päättötodistuksiin tänä keväänä.

Kevään aikana valmistuivat myös kansainvälisen toiminnan prosessit sekä Seinäjoen koulutuskuntayhtymän kansainvälisyyden toimintaohjelma vuosille 2014-2016. Sen tavoitteita kohti lähdemme innolla tulevana syksynä. Sitä ennen kuitenkin nautimme kesästä ja lepäämme :)

 

21.2.2014

Vaihto-opiskelijat  ja opettajat Sedussa keväällä 2014

 

Opiskelijat

1 opiskelija/puuala. Ranska. Maaliskuu-toukokuu. Lisätietoja: Tanja Rajala/ Paula Vannesluoma

1 opiskelija elintarvikeala/maatalous. Itävalta. Maaliskuu-lokakuu 2014. Lisätietoja: Juha Riippi

4 opiskelijaa ja kaksi opettajaa/horaca. Puola 2.3. – 29.3.2014. Lisätietoja: Juha Riippi

1 opiskelija/hoitoala. Saksa. 2.3. -12.4.2014. Lisätietoja: Terhi Haapala

2 opiskelija/matkailuala. Espanja 14.3. – 14.4.. Lisätietoja: Tanja Rajala

7 opiskelijaa (sähkö, automaatio, koneistus) Ranska 16.3. – 29.3. Lisätietoja: Ila-Maaret Ojala

4 opiskelijaa/hoitoala. Espanja 23.3. – 30.5. Lisätietoja: Terhi Haapala

2 opiskelijaa/puuala. Espanja 23.3. – 30.5. Lisätietoja: Ari Kohtamäki

1 opiskelija/kaupallinen ala. Espanja. 23.3. – 30.5. Lisätietoja: Paula Takamaa

4 opiskelijaa/sähköala. Slovenia. Huhtikuu, 2 viikkoa. Lisätietoja: Kirsi Lounela.

4 opiskelijaa/metsäala. Ranska. Huhtikuu. Lisätietoja: Virpi Väänänen.

2 opiskelijaa/turvallisuusala. UK. 14.4. – 16.5. Lisätietoja: Timo Paakkanen/Ari Kohtamäki

Opettajat

2 opettajaa/horaca. Puola 2.3. – 5.3. Lisätietoja: Juha Riippi

2 hallintovirkalijaa/ammatillisen koulutuksen laatu. Ranska. 19.-21.3. Lisätietoja: Kirsi Lounela

1 opettaja/puuala. Espanja 23.3. -28.3. Lisätietoja: Kari Keskitalo/Ari Kohtamäki

2 opettajaa/turvallisuus. Hollanti. 9.3. – 11.3. Lisätietoja: Timo Paakkanen.

1 hallintovirkailija. Unkari. Toukokuu. Lisätietoja: Kari Keskitalo.

Muut

Generationsbrücke-hankkeen (Comenius) kokous: 45 opiskelijaa ja 17 opettajaa 3.3. – 8.3.2014.
Lisätietoja: Kari Keskitalo/Saija Valtasaari/Anne Leppinen.



ENNAKKOTIETOJA SYKSY 2014

Opiskelijat

10 opiskelijaa/kaupallinen ala. Latvia. Syyskuu 2014. Lisätietoja: Paula Takamaa.

22.10.2013

Sedu koordinoi elintarvikealan koulutusta tarjoavien oppilaitosten verkoston opiskelijavaihtohanketta vuosina 2011-2013. CIMO teki jutun hankkeesta ja sen tuloksista. Siirry lukemaan juttua tästä.


18.9.2013


Vastuullisuutta ja kansainvälisyyttä puolukkametsässä

Lähes neljänkymmenen opiskelijan porukka Sedu Ähtärin opetuspisteistä vietti tiistai-iltapäivää puolukoita poimien. 80 litran puolukkasato jatkojalostetaan myyntituotteiksi Sedu Koulutien opiskelijoiden toimesta ja saadut tuotot lahjoitetaan SPR:n nälkäpäiväkeräykseen. Erilainen koulupäivä toi opiskelijoille mahdollisuuden myös kotikansainvälistymiseen, sillä mukana oli vaihto-opiskelijoita Tanskasta ja Itävallasta.   Lue juttu ja katso kuvat netti-Ilkasta: http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/yhteisollisyytta-on-kayda-porukalla-puolukkametsaan-1.1464440         26.8.2013  

Miten vastuullisuus ja välittäminen näkyvät Sedun kansainvälisessä toiminnassa lukuvuonna 2013-2014?

   
Vastuullisuutta ja välittämistä tukee mm. lukioyhteistyö -hanke, jossa kehitetään globaalikasvatukseen, vapaaehtoistyöhön ja kehitysyhteistyöhön liittyvää yhteistä opintotarjontaa lukioiden kanssa. Sedu on mukana Opetushallituksen rahoittamassa Keva-verkoston hankkeessa, jota vetää Espoon Omnia ja muina partnereina ovat Helsingin Diakoniaopisto ja Vaasan ammattiopisto.
 
Kansainvälisessä toiminnassa rakennetaan perinteisesti siltoja yli maa- ja kulttuurirajojen. Tänä vuonna siltoja rakennetaan myös yli sukupolvien. Tästä pitää huolen käynnistyvä Generationsbrücke-hanke, jossa eri alojen opiskelijat tekevät omaan koulutusalaansa liittyen hyvinvointitempauksia esim. vanhusten palvelutaloissa Suomessa, Italiassa ja Saksassa.
 
Sedun vetämänä käynnistyy Opetushallituksen rahoittama Globed-verkostohanke, jossa kehitetään mm. kansainväisyystutor -koulutusta sekä kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden osallistumista kv-osaamisen kehittämiseen. Nämä teemat tukevat vahvasti vastuullisuutta ja välittämistä.
 
Kuluvana lukuvuonna kansainvälisen toiminnan tärkeänä osana jatkuu kotikansainvälisyyden kehittäminen ajatuksella ”kansainvälisyys on muutakin kuin liikkuvuutta”. Kansainvälisyyden Oma Polku – opinnot käynnistyvät ja valitsemalla näitä opintoja, voi opiskelija suunnata osaamistaan työtehtäviin, joissa kansainvälisyys ja eri kulttuurien tuntemus ovat hyödyksi.
 
Eurooppaan tai etäämmälle – yhteensä kymmenen uuden hankkeen voimin
 
Lukuvuoden alkaessa käynnistyi Sedussa yhteensä 10 uutta kansainvälistä hanketta. Edellä mainittujen kehittämishankkeiden lisäksi, käynnistyy uusia liikkuvuushankkeita. Moni niistä jatkaa jo päättyneissä hankkeissa käynnistynyttä toimintaa hieman uusin nimin.
 
Opiskelijaliikkuvuus Eurooppaan jatkuu Sedutop III:sen kautta. Luonnonvara-alan opiskelijat matkaavat maailmalle puolestaan Koppi-hankeen ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijat Hymy II:sen kautta. Etäämmälle kuin Eurooppaan kuljettavat jatkossakin Intia- ja KEVA-verkostot.
 
Hakuaika keväällä 2014 toteutuviin opiskelijoiden ulkomaan opintojaksoihin päättyy 30.9.2013.
 
Suuntana entistä pidemmät ulkomaanjaksot?
 
ECVET-valmistelutyö etenee myös kuluvana lukuvuonna. Syksyn 2013 aikana viimeistellään asiaa koskevia säädösesityksiä. ECVET-järjestelmässä keskeisiä elementtejä ovat osaamisperusteisuus ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Koulutuskeskus Sedussa tehdään tänä syksynä tavanomaista pidempi ulkomaan työssäoppimisjakso.
 
Koulutuskeskus Sedun opiskelijat Antti Lassila ja Jani Wathén pakkaavat pian laukkunsa ja lähtevät Ranskaan, Murat-nimiseen 2000 asukkaan pikkuiseen vuoristokaupunkiin tutustumaan ranskalaiseen elämänmenoon kolmen kuukauden vaihtojaksolle. Murat’ssa pojat vastaanottaa Comenius- Yummy-hankkeesta tuttu partnerikoulu Lycée Professionnel Joseph Constant. Comenius Yksilöllinen opiskelijaliikkuvuus tiivistää oppilaitosten välistä yhteistyötä entisestään ja antaa mahdollisuuden opiskelijoille lähteä opiskelemaan pidemmäksi aikaa partnerikouluun.
 
Antin ja Janin ohjelma Ranskassa on yhdistelmä opiskelua ja työssäoppimista. Suomessa Antti opiskelee Lapualla matkailua ja Jani Ilmajoella sisustusalaa. Lycée Professionnel Joseph Constant on puualan oppilaitos, jonka kursseille pojat osallistuvat heille räätälöidyn lukujärjestyksen mukaisesti. He ovat mukana yhteisten aineiden, kuten englannin ja liikunnan, oppitunneilla, mutta myös puutyökurssit ovat ohjelmassa. Molempien opiskelijoiden opinnoista Sedussa löytyy ammatillinen tutkinnon osa, johon he voivat sisällyttää puualan opintoja.
 
Työssäoppimista pojat suorittavat oman alansa yrityksissä. Antti työskentelee 1-2 päivää viikossa kahvila-ravintolassa ja Jani arkkitehtitoimistossa. Tämän lisäksi pojat saavat omilta opettajiltaan Sedusta projektitöitä ja etätehtäviä, jotka ohjaavat pojat perehtymään ranskalaiseen kulttuuriin oman alansa näkökulmasta, esimerkiksi ranskalaiseen sisustustyyliin tai matkailuun. Päiväkirjojen ja raportointien lisäksi pojat kirjoittavat omaa blogia, joka välittää poikien tunnelmia ja kokemuksia Ranskasta.
  
Tärkeässä roolissa on tietenkin sosiaalinen elämä ja tutustuminen ranskalaisen opiskelijanuoren elämään. Pojat ovat elävät Ranskassa sisäoppilaitoksessa muiden ranskalaisnuorten rinnalla, ja ovat oppituntien lisäksi mahdollisimman paljon mukana tapahtumissa ja aktiviteeteissa, kerhoissa ja harrastuksissa. Pojilla on oma tukihenkilö, opettaja Sarah sekä tukioppilaat Eddie ja William, jotka myös kutsuvat poikia viikonloppujen viettoon omiin perheisiin. Comenius- yksilöllinen opiskelijaliikkuvuus vaihto-ohjelmaan kuuluu myös Ranskan kansallisen toimiston järjestämä kulttuuriviikonloppu Pariisissa.
 
Suomeen palattuaan Antti ja Jani saavat pian vastaanottaa vieraita Ranskasta, sillä kyseessä on vastavuoroinen hanke, ja Sedu saa kunnian toimia isäntänä ranskalaispojille Eddielle ja Williamille, jotka tulevat vastaavanlaiselle vaihtojaksolle Suomeen kevätlukukaudella 2014.
 
 
Linkki poikien pitämään blogiin ilmestyy syksyn mittaan Sedun Vaihtokokemuksia eri kohdemaista -nettisivulle.

Teksti: Kirsi Lounela ja Tanja Rajala